Keitä me olemme

ME

Ystävyytemme alkoi jo esikoulussa ja on jatkunut tiiviinä tähän päivään asti.  Lukion jälkeen lähdimme molemmat erilaisille poluille. Toinen lähti Etelä-Amerikkaan vaeltamaan ja toinen töihin Puolustusvoimiin ja opiskelemaan Australiaan. Erilaisista taustoistamme huolimatta jaamme yhteisen arvomaailman, can do -asenteen, (huonon) huumorintajun sekä vankkumattoman luottamuksen toinen toistamme kohtaan.

Olemme molemmat retkeilleet ja vaeltaneet eri puolilla maailmaa, mutta loppujen lopuksi tajusimme kuitenkin Suomen luonnon olevan täysin ainutlaatuinen. Tuon havainnon pohjalta päätimme perustaa yrityksen, jonka tavoite on ennen kaikkea saada ihmiset arvostamaan luontoa ja tarjota kaikille mahdollisuus nauttia siitä, mitä Suomella on tarjota.

 

RASMUS (the hippie one)

Rasmus on saanut alkuinnostuksena retkeilyyn meloessaan isänsä kanssa Etelä-Savon jokia vaahtosammuttimen kokoisena. Myöhemmin tuo sama innostus on jalostunut seikkailunhaluksi ja vienyt Patagoniaan soolovaelluksille, Pohjois-Norjan rannikolle purjehtimaan viikinkiveneellä, Amazonin viidakkoon ulkoiluttamaan puumaa, kaamos-Lappiin hiihtovaelluksille ja Hondurasiin sukellusoppaaksi.

Lopulta hän tuli järkiinsä (tai menetti sen) ja osti puolisonsa Heidin kanssa vanhan talon Kirkkonummen maaseudulta (koska se oli ihanasti rempallaan). Viimeinen vuosi onkin kulunut porakone kädessä, Partioaitassa jakamassa retkeilyvinkkejä tai luentosaleissa opiskelemassa ruutanoiden sielunelämää. Vapaa-aikansa Rasmus viettää rämpien koiriensa kanssa Meikon soita ristiin rastiin, ja bongaillen uusia kiviä, joiden päälle kiivetä.

Koulutukseltaan tuleva meribiologi ei lakkaa ikinä fiilistelemästä Suomen vihreyttä ja graniittilohkareita. Suurimpina vahvuuksinaan Rasmus pitää varustetuntemustaan sekä retkeilyn henkisten haasteiden hallitsemista. Eniten täpinöissään hän on jakaessaan ihmisten kanssa onnistumisen kokemuksia.

Rasmus (vasemmalla) taimenen kanssa.

LAURI (se särmempi kaveri)

Myös Laurin innostus retkeilyyn juontaa juurensa lapsuuteen. Lapsuutensa kesistä hän muistaa parhaiten isänsä kanssa tehdyt telttaretket ympäri Suomea. Retkeilyn perusteet Lauri onkin oppinut isältään, mutta nykyisen rautaisen ammattitaitonsa hän on hankkinut Puolustusvoimien palveluksessa erikoisjoukkojen kouluttajana. Lisäksi hän on hakenut perspektiiviä Suomen ulkoilukulttuuriin opiskelemalla retkeilyä Victorian yliopistossa Australiassa. Tällä hetkellä Lauri opiskelee Jyväskylän yliopistossa urheiluvalmennusta ja opettamista.

Omat retket ja luontokokemukset ovat Laurille erittäin tärkeitä ja ne ovatkin vieneet häntä aina hyisiltä Lapin retkiltä painostavan kuumille vaelluksille Australian erämaahan. Laurin harrastuksiin kuuluvat myös maastoautosafarit  Venäjälle. Vastapainona dieselin kärylle hän arvostaa yli kaiken sitä hiljaisuutta ja rauhaa, jonka voi löytää kun on kävellyt viikon ajan syvemmälle ja syvemmälle erämaahan tapaamatta ristin sielua. Luonnon tuomia rauhan kokemuksia Lauri haluaakin työssään tarjota ihmisille. Laurin vahvuutena ovat järkkymätön rauhallisuus ja vahva rutiini opettamisessa ja vaellusten järjestämisessä.

Lauri Australian aamunkoitossa