Marraskuinen Meiko

Loppuvuoden kiireet painavat päälle ja pikkujoulukausi on kovassa vauhdissa. Lähdimme muutaman kaverin kanssa pakoon kaikkea hössötystä ja päädyimme kuraiseen, mutta rauhalliseen tunnelmaan Meikon ulkoilualueelle Kirkkonummelle.

Oli upea keli pienelle luontokävelylle ennen nuotiolle istumista ja päätettiin lähteä kiertämään pientä lenkkiä ulkomuistista. Keli oli hieno ja päivän rankkojen lumisateiden jälkeen lumivalkea maa valaisi koko tienoon. Märän syksyn jälkeen polku oli kyllä paikotellen hyvinkin mutainen, eikä lenkkareilla tai maastojuoksukengillä olisi varpaat pysyneet millään kuivina. Mukana ollut koira kuitenkin nautti täysin rinnoin saadessaan kirmata pitkän hihnan päässä yltä päältä mudassa.

Talvi yllätti telttailijat ja kunnon hanskat olivat tarpeen.

Taas kerran tuli kuitenkin osoitettua todeksi vanha totuus siitä, että kartta ja kompassi ovat korvaamattomat välineet pienelläkin metsälenkillä. Loppulenkin pienet summanmutikassa  tehdyt oikaisut johtivat meidät vain takaisin omille jäljillemme. Siitä eteenpäin loppumatka taittuikin sitten vanhaa tuttua reittiä pitkin, ilman uusia oikaisuyrityksiä.

Loppuilta kuluikin sitten maittavan päivällisen merkeissä nuotiolla istuskellen ja luonnon rauhasta nauttien. Valitettavasti syksyn runsaat sateet olivat kastelleet koko nuotiopaikan alueen syväksi mutavelliksi ja koiran kuivaaminen telttaan mennessä olikin odotettua huomattavasti suurempi operaatio.

Vanha kunnon muurikkapannu ei petä koskaan.

Seuraavana aamuna pois ajaessamme mietimme taas kerran, miten mukavaa on viettää rauhallinen nuotioilta poissa arjen kiireistä. Ennen kymmentä kotiin saapuessa ei normaalisti olisi juuri muuta ehtinyt tehdä, kuin ehkä juoda kupin kahvia ja lukea sanomalehteä. Nyt olimme jo aloittaneet päivän heräämällä teltasta järven rannalla ja kokkailemalla munakasta nuotion ääressä. Silti kotiin päästessä tuntuu siltä että koko viikonloppu on vielä edessä.

Kosteatkin puut syttyvät kunnon kiehisillä.

Mukavia luontohetkiä!

-Lauri