Vaelluskengät vai maastojuoksukengät vaellukselle?

Kenties hankalin ja eniten mielipiteitä jakava aihe retkeilyssä. Kenkien valinta. Tässä artikkelissa ovat vastakkain “perinteiset” gore-tex-kalvolliset nahkaiset vaelluskengät ja haastaja, kalvottomat maastojuoksukengät.

Nahkaiset tukevat vaelluskengät

Jos kysytään yleistä mielipidettä, suurin osa ihmisistä pitänee näitä “ainoina oikeina” vaelluskenkinä. Hanwagin tämän kategorian kengät näyttävät esimerkiksi tältä.

Hyvät puolet

Tukevuus
Perinteisissä vaelluskengissä on reilusti nilkkatukea. Eli toisin sanoen nilkka ei pääse muljahtamaan paikaltaan tai nyrjähtämään ihan niin helposti jos astuu vähän harhaan kivikossa. Siitä, onko tuki riittävä, voidaan olla montaa mieltä. Lisäksi, mikäli nilkka ei petä alta, saattaa pahimmassa tapauksessa jokin vielä kriittisempi nivel nyrjähtää.
Myös pohja on jämäkämpi kuin lenkkareissa. Tämä auttaa, jos maasto on hankalaa ja jalka ei ole tottunut siihen, että kivet ja maaston muodot tuntuvat läpi. Tukevuuden hyödyt tulevat kuitenkin parhaiten esiin kun selässä on painava rinkka, jolloin myös jalat ja jalkapohjat joutuvat tekemään enemmän töitä.

Vedenpitävyys
Nahka pitää itsessään aika pitkään vettä, jonka jälkeen nahan alla oleva Gore-tex-kalvo estää veden pääsyn kenkään. Vuorokauden jatkuneen sateen jälkeen kuitenkin (oman kokemukseni mukaan) kaikki kengät päästävät veden läpi.

Kestävyys
Hyvin huollettuina perinteiset vaelluskengät kestävät jopa kymmenen vuotta. Tämänkin jälkeen ne pystyy usein pohjaamaan uudestaan.

Ulkonäkö
Keskusteltuani asiasta erään ystäväni kanssa, hän totesi, että pitää olla kunnon vaelluskengät koska muuten näyttää harrastelijalta. Kokeneella eränkävijällä tulee olla Savotan putkirinkka selässä, JahtiJakt-asu ja Meindlin Taigat jalassa.  Erittäin tärkeä pointti.

Huonot puolet

Paino
Tukevuus ja korkea varsi painaa. Pahimmillaan perinteinen vaelluskenkä painaa liki kilon. Kastuttuaan tietysti vielä paljon enemmän. Askel on huomattavasti kevyempi jos jalassa on kevyemmät lenkkarit. On ihmisiä, jotka sahaavat hammasharjoista varret pois, mutta lompsivat polvikorkuisissa vaelluskengissä. Jalkoja joutuu nostamaan joka askelmalla, joten kenkien paino on paljon tärkeämpi kuin kantamuksen.

Kömpelyys
Vaelluskengissä nilkka ei taivu, pohja on jäykkä ja muutenkin tuntuu pahimmillaan siltä, että kävelisi laskettelumonoissa. Tarkkuutta vaativassa maastossa (esimerkiksi juurakkoinen metsä tai kivipelto) valitsisin itse ehdottomasti vähemmän tukevammat, mutta ketterät kengät.

Mahdoton kuivattaa reissun aikana
Jos (kun) kengät kastuvat, niitä on äärimmäisen hankala saada enää kuivaksi vaelluksen aikana. Gore-tex-kalvo estää viimeisenkin kosteuden haihtumisen.

Hinta
Perinteiset vaelluskengät maksavat itsensä takaisin, jos niitä jaksaa huoltaa. Kertainvestointina ne ovat kuitenkin kalliit (200-350 euroa).

Maastojuoksukengät

Maastojuoksukengät
Vaelluskenkien haastaja, kalvottomat maastojuoksukengät (tässä tosin GTX-kalvolla).

Maastojuoksukengillä tarkoitan esimerkiksi kyseisiä Salomonin tai La Sportivan malleja ILMAN Gore-tex-kalvoa. Suomessa vaelluspoluilla näitä harvemmin näkee. Maailmalla kuitenkin “ammatikseen vaeltavat” käyttävät sulan maan aikaan tämän tyyppisiä malleja. Jos haluaa perehtyä aiheeseen suosittelen esimerkiksi Andrew Skurkan verkkosivuja. Olen ollut mukana myös vaelluksella, jossa eräs ryhmässäni kulkenut nainen vaelsi Fjällräven Classicin (110 km Ruotsin tuntureilla) Vibramin varvassandaaleissa täysin ongelmitta.

Hyvät puolet

Ketteryys
Jos jalkojen tukilihakset ovat hyvässä kunnossa, arvostan itse ketteryyttä enemmän kuin tukevuutta. Minulle on tärkeää tuntuma maastoon, haluan pystyä pomppimaan kiveltä toiselle ja tietää tarkalleen missä mikäkin juuri on.

Keveys
Maastojuoksukengät painavat puolet vähemmän kuin perinteiset vaelluskengät. Tämä näkyy suoraan pidentyneissä päivämatkoissa. Paino korostuu entisestään kun kengät kastuvat.

Kastuu nopeasti, kuivuu nopeasti
Olen tullut siihen tulokseen, että tietyissä olosuhteissa kenkien (ja vaatteiden) kastumista ei voi yksinkertaisesti estää. Tällöin korostuu se, kuinka nopeasti kenkä kuivuu. Nämä kengät kastuvat saman tien kun alkaa satamaan, mutta kuivuvat nopeahkosti kun sade lakkaa.

Ei hiosta
Minulla jalat hikoavat äärimmäisen herkästi, toiset eivät koe tätä ongelmallisena. Paksu nahka yhdistettynä gore-kalvoon on äärimmäisen kuuma kesähelteillä. Kosteus haihtuu huomattavasti paremmin verkkokankaan kuin Gore-tex-kalvon läpi.

Huonot puolet

Kastuu nopeasti, kuivuu nopeasti
Tilanteessa, jossa on jatkuvia lyhyitä sadekuuroja, kenkä on koko ajan märkä. Perinteinen vaelluskenkä pitää huomattavasti pitempään vettä, jolloin jalka pysyy kuivana pitempään.

Jalkojen huoltoon pitää perehtyä 

Sateisella säällä jalat ovat jatkuvasti märät kevyissä lenkkareissa. Silloin korostuu oikeanlainen jalkahuolto, kuivatus ja hoito, jotta rakkoja ei pääse syntymään. Tämä vaatii kuitenkin toisen blogikirjoituksen, joten jätetään se toiseen kertaan.

“Epätukevuus”
Matalavartinen maastojuoksukenkä ei tue jalkaa juurikaan. Jalkojen tukilihasten pitää siis olla kohtuullisessa kunnossa. Lisäksi ongelmia saattaa tuottaa yhdistelmä painava rinkka – kevyt kenkä. Tällöin kengältä vaaditaan enemmän tukea, kun selkään on lastattu paljon (liikaa) tavaraa.
Väsyneenä, nälkäisenä ja pimeässä perinteisten vaelluskenkien nilkkatuki saattaa pelastaa epähuomiossa tapahtuneelta harha-askeleelta ja nilkan nyrjähtämiseltä.

Kestävyys
Maastojuoksukengät ovat kevyestä kankaasta tehty ja kuluvat puhki monta kertaa nopeammin kuin nahkaiset vaelluskengät. Todennäköisesti ne tulevat siis aikaa myöten kalliimmiksi kuin perinteiset nahkaiset vaellluskengät

 Loppupohdintoja

Tällä kirjoituksella halusin herätellä pohdintaa siitä, onko omaan käyttöösi “se ainoa oikea totuus” eli painavat ja kömpelöt vaelluskengät juuri ne parhaat. Olen siinä mielessä puolueellinen, että olen itse siirtymässä pikkuhiljaa kevyempien kenkien pariin. En koe, että itselleni olisi montakaan tilannetta jossa perinteinen vaelluskenkä voittaisi ketterän maastojuoksukengän.

Mikäli vaelluksia tulee kerran vuodessa (jalkojen lihakset eivät ole silloin välttämättä parhaassa terässä) ja selässä on painava (15+ kg) rinkka suosittelen edelleen perinteisiä vaelluskenkiä. Ne tarjoavat tukea jaloille (ja erityisesti jalkojen lihaksille) ja todennäköisesti pitävät jalat kuivana viikon ajan. Lisäksi miljoonat ihmiset käyttävät niitä tyytyväisinä vaelluksillaan, joten ne todistetusti toimivat.

Mikäli vaellat useammin, harrastat (polku)juoksua, olet keventänyt muita varusteita, haluaisit pidentää päivämatkojasi ja arvostat keveyttä ja ketteryyttä, suosittelen ehdottomasti testaamaan kevyempiä kenkiä. Olen osittain sitä mieltä, että “pakko olla kunnon vaelluskengät jos lähdet Lappiin!”-asenne on harhaanjohtava.

Mitä sinä olet mieltä? Onko sinulla omia kokemuksia liian kevyistä tai liian raskaista vaelluskengistä? Jaa toki mielipiteesi!

Paljonko ruokaa mukaan pitkälle vaellukselle?

Ajattelin avata hieman retkiruoan suunnittelua erityisesti energiankulutuksen näkökulmasta. Kun lähdetään pidemmälle vaellukselle, on ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että koko päivän käveleminen rinkka selässä kuluttaa paljon energiaa.

Jos energiaa saa retkiruoasta liikaa, ei se ole sinänsä vakavaa, mutta silloin päätyy kantamaan aivan liikaa painoa mukana. Kun taas energiaa saa liian vähän, alkaa liikkuminen muuttua raskaaksi ja riskit kasvaa. Jos matka kestää vain yhden päivän, niin kotiin tullessa on korkeintaan kova nälkä ja vielä kovempi kiukku. Kun matka kuitenkin jatkuu useita päiviä, alkaa turvallisuuskin jo kärsiä (vaelluskavereista puhumattakaan). Liian pienelle energiansaannilla eivät jalat jaksa kävellä, eivätkä aivotkaan enää pelaa. Syntyy huonoja ratkaisuja ja pahimmillaan eksyminen ja vakava hätätilanne. Sitä välttääkseen kannattaa etukäteen olla selvillä siitä, miten paljon energiaa sitä suurin piirtein vaelluksella kuluttaa.

Ihmisen energiankulutus voidaan jakaa perusaineenvaihduntaan ja fyysisen aktiivisuuden aiheuttamaan kulutukseen. Lisäksi nautitun ruoan lämpövaikutus kuluttaa hieman energiaa, mutta siinä on kyse melko pienehköistä luvuista, joten se jätetään usein pois laskukaavoista. Perusaineenvaihdunnan kulutus on se energiamäärä, joka kuluu hengissä pysymiseen. Eli jos makaan koko päivän sängyssä, niin paljonko hengittäminen, verenkierto ym. kuluttaa energiaa. Fyysinen aktiivisuus taas luonnollisesti riippuu pitkälti siitä, miten aktiivinen ihminen päivän aikana on. Jos aktiivisuus rajoittuu vain toimistossa istumiseen, ei kokonaiskulutus siitä paljonkaan kasva, mutta koko päivän vaellus painavan rinkan kanssa saattaa nostaa kulutuksen jo useampaan tuhanteen kaloriin.

Nuotio, retkikeitin vai molemmat?

Perusaineenvaihdunnan tarkka laskeminen on työlästä, mutta sitä voidaan  hyvin arvioida yksinkertaisilla kaavoilla, kuten esim tällä: Miehet, 879 + 10,2 x paino, Naiset =795 + 7,18 x paino. Energian yksikkönä kaavassa on kilokalorit, jos tulos halutaan muuttaa kilojouleiksi, niin se pitää kertoa 4,18:lla.Tässä kaavassa ei oteta huomioon kehon koostumusta, mikä vaikuttaa jonkin verran tulokseen. Lihasmassa kuluttaa energiaa ja rasvakudos ei juurikaan, jolloin kahden samanpainoisen, mutta lihaksikkuudeltaan eroavan henkilön kulutukset poikkeavat selkeästi toisistaan. Erot ovat kuitenkin sen verran pieniä, että tässä yhteydessä niistä ei tarvitse välittää. Esimerkiksi minun painollani kaava näyttäisi tältä: 879 + 10,2 x 88 = 1776,6 kcal/vrk.

Seuraavaksi arvioidaan aktiivisuuskerroin alla olevasta taulukosta ja kerrotaan perusaineenvaihdunta sillä:

1,2 Erittäin matala
1,3-1,4 Matala
1,5-1,6 Melko matala
1,7-1,8 Keskimääräinen
1,9-2 Melko korkea
2,1-2,2 Korkea
2,3-2,4 Erittäin korkea

Rinkan kanssa vaeltaminen on melko raskasta ja nostaa kulutuksen helposti vähintään 1,7-1,8 tasolle. Painavan rinkan kanssa kulutus nousee helposti korkean ja jopa erittäin korkean puolelle. Se saattaa vaativissa olosuhteissa mennä niistäkin reilusti yli ja silloin tuleekin arvioida kulutusta paljon tarkemmilla menetelmillä. Parin viikon vaellukselle tämä menetelmä on kuitenkin täysin riittävä! Oletetaan nyt, että päivittäiset kävelymatkat eivät ole pitkiä ja rinkka ei ole kovin painava. Silloin voidaan arvioida aktiivisuuskertoimeksi esimerkiksi 1,8.

Kerrotaan 1776 kcal 1,8:lla ja saadaan tulokseksi 3196kcal:a vuorokaudessa. Nyt kun sinulla on arvio päivittäisestä kulutuksesta, niin sen perusteella voit suunnitella tarvitsemasi ruokamäärän koko retkelle. Toki retkiruoan suunnittelemisessa on paljon muitakin mietittäviä asioita, kuin pelkkä energiamäärä. On mietittävä vähintään painoa ja säilyvyyttä, mutta nekään eivät yksinään riitä. Lisäksi kaikkein kevyin, yksinkertaisin ja parhaiten säilyvä on todennäköisesti lisää vain vesi -periaatteella toimiva retkiruoka, joka on myös melko kallista. Näitä ja muita aiheeseen liittyviä asioita pohditaan tulevissa retkiruokaan liittyvissä blogipostauksissa.

Jouluisia ulkoiluhetkiä
-Lauri

Marraskuinen Meiko

Loppuvuoden kiireet painavat päälle ja pikkujoulukausi on kovassa vauhdissa. Lähdimme muutaman kaverin kanssa pakoon kaikkea hössötystä ja päädyimme kuraiseen, mutta rauhalliseen tunnelmaan Meikon ulkoilualueelle Kirkkonummelle.

Oli upea keli pienelle luontokävelylle ennen nuotiolle istumista ja päätettiin lähteä kiertämään pientä lenkkiä ulkomuistista. Keli oli hieno ja päivän rankkojen lumisateiden jälkeen lumivalkea maa valaisi koko tienoon. Märän syksyn jälkeen polku oli kyllä paikotellen hyvinkin mutainen, eikä lenkkareilla tai maastojuoksukengillä olisi varpaat pysyneet millään kuivina. Mukana ollut koira kuitenkin nautti täysin rinnoin saadessaan kirmata pitkän hihnan päässä yltä päältä mudassa.

Talvi yllätti telttailijat ja kunnon hanskat olivat tarpeen.

Taas kerran tuli kuitenkin osoitettua todeksi vanha totuus siitä, että kartta ja kompassi ovat korvaamattomat välineet pienelläkin metsälenkillä. Loppulenkin pienet summanmutikassa  tehdyt oikaisut johtivat meidät vain takaisin omille jäljillemme. Siitä eteenpäin loppumatka taittuikin sitten vanhaa tuttua reittiä pitkin, ilman uusia oikaisuyrityksiä.

Loppuilta kuluikin sitten maittavan päivällisen merkeissä nuotiolla istuskellen ja luonnon rauhasta nauttien. Valitettavasti syksyn runsaat sateet olivat kastelleet koko nuotiopaikan alueen syväksi mutavelliksi ja koiran kuivaaminen telttaan mennessä olikin odotettua huomattavasti suurempi operaatio.

Vanha kunnon muurikkapannu ei petä koskaan.

Seuraavana aamuna pois ajaessamme mietimme taas kerran, miten mukavaa on viettää rauhallinen nuotioilta poissa arjen kiireistä. Ennen kymmentä kotiin saapuessa ei normaalisti olisi juuri muuta ehtinyt tehdä, kuin ehkä juoda kupin kahvia ja lukea sanomalehteä. Nyt olimme jo aloittaneet päivän heräämällä teltasta järven rannalla ja kokkailemalla munakasta nuotion ääressä. Silti kotiin päästessä tuntuu siltä että koko viikonloppu on vielä edessä.

Kosteatkin puut syttyvät kunnon kiehisillä.

Mukavia luontohetkiä!

-Lauri